
Harju
Luontosuhde
ja huoli plaaneetan tulevaisuudesta nousevat esiin valtakunnallisessa
näyttelyssä.
Laajassa näyttelyssä on mukana 20 taiteilijaa.
Näyttelyn
sivusto: Näyttelykarttoja printattavissa
Valokuvanäyttelyiden
esittely
Lumottu
Metsä
Vanhat
kannot verhoutuvat kankaisiin, rungot kihartuvat taitavan käsissä
ja puut kuuntelevat uusilla korvillaan. Lea Turto kutsui
lumottuun metsään työskentelemään kanssaan
Jenni Tieahon pajuhepoilla Siuntiosta, Rovaniemeltä
Pertti Saaren veistämään puille korvalehdet
ja Kemistä Sauli Miettusen taivuttamaan puita rullalle
männyn poikasiksi. Hiiden valtakuntanta teokseensa hän
kutsui myös Jyväskyläläisiä asukkaita
päällystämään punaisella huovalla oman
kantonsa.

Jenni Tieaho: Unen Silta
Jyväskylän Harjulle syntyi "Lumottu Metsä"
kaikenikäisille kutsuen kävelykadun kiireestä poikkeamaan
luonnon rauhaan.
Maisemastaan tunnetulla näköalapaikalla voi perehtyä
syvemminkin luontoon Luontomuseon näyttelyiden kautta.
Harjulta löytyy myös Tuomas Korkalon "Metsägalleria"
ja Seppo Uuranmäen "Posti".
Näyttely jatkuu poikki kaupungin keskustan.
Sauli Miettunen: Männyn poikaset,
Pertti Saari: Puut kuuntelee ja Lea Turto: yhteisötaideteos
Hiiden Valtakunta.

Seppo Uuranmäki: POSTI, Tuomas
Korkalo: Metsägalleria ja Kaisu
Koivisto: Vaihdokkaat
KULUTUSKULTTUURI
JA KIERRÄTYSMATERIAALIT
Lontoolaisvieraat
Fumico Azuma ja Tim Can tekivät viikon verran löytöretkiä
jyväskyläläisten roskalaatikoissa. Löytyneestä
muoviroskasta syntyi Plastic Planet Keskustien puistoon sekä
"Found and Sound" kierrätysmateriaalisoittimet
Baari vakiopaineeseen esille.

Zuzushii
Monkey -esitys Found and Sound-soittimilla ja Virpi
Lehdon Tavaratalo kävelykatua
Fumico
Azumalla onkin meille kaikille viesti: "Minä uskon meillä
olevan velvollisuus pitää huolta planeetastamme, palata
juurillemme yksinkertaiseen elämään." Virpi
Lehdon "Tavaratalo" kävelykadulla kertoo taas
mitä kaikkea turhaa kotiin kerääntyy.
Näyttelystä löytyy monenlaista kuten Tuija Lindforssin
kävyillä päällystetty vanha Datsun keskustassa
ja Martti Kukkosen suomalaisia juuria korostava kappeli
seitsemällä hylätyllä saunankiukaalla Kaupungin
teatterinterassilla kuin vierestä Anne Pehkosen "Folk
Dance". 
Martti Kukkonen: Sikstuksen kappeli
Anne
Pehkonen: Folk Dance ja Inka Uusitalo: Tähkäpää,
sekä Siru Saarenpää: Portti
Taiteilijat
ovat reagoineet ympäristön arkkitehtuurin lisäksi
Jyväskylässä järjestettäviin ralleihin
kuin panostukseen nykyteknologian kehittämisessä. Lasse
Lassheikin "Geoment", maalatut betonilaatat, reagoivat
hienosti uuden rakentamisen arkkitehtuurin kanssa kuin myös
kunnioittavat älyllistä myrskyä IT -Dynamon edustalla.
Lasse
Lassheikki, Geoment 08 ja Tuija Lindforssin Nuori Käpylehmä
vaihtaa laidunta
Taiteilijat
tarjoavat yleisölle ajateltavaa ja yllätyksiä arkiympäristön
ehdoilla. Maija Holman ja Inka Uusitalon Valokuvataidetta
löytyy Tietotalon ravintolasta sekä Matkakeskuksesta
Rune Snellmannin "With my Eyes".
Paikallista ilmettä taidetapahtumaan tuovat Lea Turto, Virpi
Lehto, Seppo Uuranmäki, Rune Snellman, Siru Saarenpää,
Tuomo Blomqvist ja Maija Holma. Ideoita muualta Suomesta tuovat
Tuomas Korkalo (Imatra), Lasse Lassheikki (Lahti), Tuija Lindfors
(Vantaa), Kaisu Koivisto (Helsinki), Martti Kukkonen (Helsinki),
Sauli Miettunen (Kemi), Anne Pehkonen (Pyhäselkä), Pertti
Saari (Rovaniemi), Jenni Tieaho (Siuntio) ja Inka Uusitalo (Helsinki).
Ulkomaan tuulahduksia tuovat Fumico Azuma ja Tim Can Lontoosta
sekä Mitsuko Chapa Miyakawa Japanista.
Pointin
kierros päättyy paikkaan, jossa elämä loppuu
ja alkaa eli Tuomo Blomqvistin työstämien hopeapajujen
viereen Lutakonrantaan, jossa vanhat lahoavat puut väistyvät
tehden tilaa istutettaville uusille taimille.
Tuomo
Blomqvist: Hopeapaju / työn alla kannon kultaukset
Tapahtuman järjestää Art Works ry ja Jyväskylän
kaupunki on tukemassa tapahtumaa avustamalla järjestelyissä.
Myös Elävä Kaupunkikeskusta ja kaupungin liike-elämä
ovat mukana tukemassa tapahtumaa.
Näyttelykarttoja
printattavissa ja muita lisätietoja
©
photos: Lea Turto
kuva Unen Silta 3: Jenni Tieaho
kuva
POSTI: Seppo Uuranmäki
kuva Hopeapaju 2: Noora Sillanpää
©
editor: Lea Turto Email: turto@pp.nic.fi
|