EnvironmentalArt.net 
  
Home / Gallery / Guide / Links /Art Works ry /

Kiitos info

© info: The works of art may not be reproduced or utilized in any form or by any means electronical or mechanical including downloading, print-out or by on-line-acces or any information storage and retrieval sytem without permission in writing from copyrightholders

Your window on Finnish Environmental Art / Ympäristötaide verkossa / Editor:Lea Turto

Timo Jokela
1.4. 2007

Close to Nature: metsän merkitsemät

Suomalaisen ympäristötaiteen esikuvat löytyvät länsimaisen maataiteesta perinteestä. Ilmiön juuria voi kuitenkin etsiä myös suomalaisesta kulttuurissa, joka on muotoutunut läheisessä suhteessa luontoon. Maiseman keskeisillä elementeillä: metsällä, järvellä, joella ja suolla on ollut erityinen merkitys suomalaisten asutuksen, elinkeinojen ja luontosuhteen rakentumisessa. Lapin, Suomen pohjoisimmassa osan puuttomat tunturiylängöt ovat puolestaan alkuperäiskansan, saamelaisten, maisemaa. Luonnon antien hyödyntämiseen perehtyneelle kulttuurille on tyypillistä ihmisten alinomainen työskentely maiseman sylissä. Samalla on kehittynyt tapa havainnoida ja ymmärtää joskus ankaraakin luonnon vuosikiertoa. Talvella lumi, kuura ja jää luovat ympäristölle ja siinä liikkumiselle sekä työskentelylle oman erityisluonteensa.

Luonto ja maisema eivät määritä ainoastaan elämän aineellisia puitteita. Sekä suomalaisten että saamelaisten vanhoissa uskonnoissa, uskomuksissa, tarinaperinteessä ja ympäristösuhteessa on piirteitä, jotka erottavat ne läntisen ja eteläisen Euroopan perinteestä. Suomalaisugrilaisten kansojen rikkaan mytologian pohjavireenä on ollut shamanistinen ja animistinen käsitys maailmasta. Tämä luonnon ja ihmisten syvä kohtalonyhteys on heijastunut myös suomalaiseen taiteeseen, niin kirjallisuuteen, musiikkiin, muotoiluun, arkkitehtuuriin kuin kuvataiteen eri muotoihin. Ehkä selvimmin se tulee esille ympäristötaiteessa. Taide maisemassa haastaa yhä tänäänkin pohtimaan, keitä olemme, mihin kuulumme ja mikä on paikkamme maailman kiertokulussa.

Vaikka kaupungistumisen, elinkeinojen vaihtuminen ja globalisaation aallot aiheuttavat voimakkaita muutoksia on suomalainen elämänmuoto yhä läheisessä suhteessa luontoon. Onkin luonnollista, että monet taiteilijat tarkastelevat ympäristösuhteen muutoksia taiteensa kautta. Toisille ympäristötaide toimii henkilökohtaisen luontosuhteen reflektion välineenä, toisille se tarjoaa kanavan tarkastella kriittisestä perspektiivistä yhteisöjen ja koko kulttuurin ympäristökäsitysten muutoksia. Toiset hakevat ympäristötaiteen kautta uusia toimintamuotoja taiteen ja yhteiskunnan eri sektoreiden välille ekologisien ja ympäristöesteettisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Paikkasidonnainen taide (site spesific art) on määritelmä, jolla kuvataan taiteilijoiden pyrkimyksiä ottaa teosten sijoituspaikka osaksi taiteen materiaalista olemusta ja kertovaa sisältöä. Ympäristötaiteilijoita yhdistääkin kiinnostus paikan kokemiseen. Vaikka teosten sijoituspaikat mielletään perinteisesti osaksi luontoa, ovat ne luonnon lisäksi myös osa ihmisen fenomenaalista ja kulttuurisesti rakennettua kokemusmaailmaa. Luonnossa sijaitsevat paikat ympäristötaiteen kohteina ja materiaaleina ilmenevät monena: mytologisten olentojen asuinsijoina, pakopaikkoina urbaanista maailmasta, portteina henkiseen tuonpuoleiseen, mielen puhdistautumisen paikkoina, kotina ja arkisen työn kenttinä, luonnon hyödyntämisen kohteina, ekologisten ongelmien ilmentyminä tai poliittisten vallankäyttöjen foorumeina. Ympäristössä oleviin teoksiin projisoituvat esteettiset, eettiset ja taloudelliset käsitykset, arvot ja odotukset. Metsä ei ole pelkkä erämaa, vaan se on osa suomalaista mytologiaa, identiteettiä, mutta myös nykyistä elinkeinoelämää. Taide tarjoaa välineitä näiden rekonstruointiin ja re-presentointiin.

Ympäristötaide vaatii tekijältään läheistä orientoitumista paikan ominaisuuksiin ja perehtymistä sen synnyttämiin fenomenaalisiin kokemuksiin. Teos syntyy usein fyysisen työn tuloksena, ehkä juuri siksi ympäristötaiteeseen liittyy usein filosofi Maurice Merleau-Pontyn esittämiä fenomenologis-eksistentiaalisia ajatuksia, joissa ruumiillinen oleminen maisemassa on kaiken ajattelun alkuehto. Taiteen parissa tehtävä ruumiillinen työ muuttuu eräänlaiseksi meditaatioksi, jossa kehon toiminta avaa tien aistimuksille, ympäristön virralle tajuntaan. Tämä vapauttaa luovaa potentiaalia ja synnyttää esteettistä kokemusta ja saa kehon ja mielen yhteyden palautumaan kokemusta rikastuttavalla tavalla. Suomalaisen myyttisen luontosuhteen ja Merleau-Ponty ajattelun yhteys on mielenkiintoinen: Luonto näyttäytyy elementtinä joka ympäröi meitä, mutta ennen kaikkea sisältää meidät ihmiset itsemme. Luonto ei siis ole vain materiaalia, josta kulttuuri tai inhimillinen kehittyvät, vaan olemisen perusprinsiippi, joka virtaa lävitsemme aineina ja kokemuksina, liittäen meidän itsemme samaan virtaan, jota taideteoksilla manipuloimme.

Ympäristösuhde ei kuitenkaan ole pelkkä yksilön fenomenologinen kokemus. Tekijältä vaaditaan orientoitumista myös paikan historiaan, sen kertomiin tarinoihin ja muiden käyttäjien, eli yhteisön, sille antamiin merkityksiin. Tällöin ympäristötaiteella on myös sosiaalisia ulottuvuuksia ja pyrkimyksiä ja se kiinnittyy luonnonmaiseman sijasta julkiseen tilaan. Suomalaiset pikkukaupungit, maaseutu ja kylät ovat voimakkaassa muutosvaiheessa. Niiden elinkeinorakenne ei ole enää yhtenäinen. Esimerkiksi perinteisten luontaiselinkeinojen ja matkailun rinnakkaiselo, vuorovaikutus ja yhteensulautuminen mahdollistavat monin paikoin kylien elinvoimaisuuden, mutta toisaalta aiheuttavat myös ristiriitoja.

Sosiaalisesti aktiivisten ympäristötaiteilijoiden tavoitteena on usein kehittää toimintamuotoja, joissa yhteisöllisen toiminnan keinoin etsitään asukkaiden omia vahvuuksia, tuetaan identiteetin säilymistä ja rakentumista. Pohjoisten yhteisöjen suhde omaan ympäristöönsä on keskeisessä asemassa. Siksi ympäristötaide on usein luonnollinen työskentelytapa sosiaalisiin päämääriin tähtäävissä projekteissa. Kylien visuaalisen ilmeen, elinkeinojen, perinteen ja tarinoiden kartoituksesta ja analyysista käsin on luotu taidetapahtumia, jotka aktivoivat ihmisiä ja jopa kokonaisia kyliä. Ympäristöprojekteille on leimallista myös eri-ikäisten ihmisten yhteen saattaminen, paikkojen historian ja elinkeinojen merkityksen ymmärtäminen, välittäminen ja uusintaminen taiteen keinoin.

Suomalaisen ympäristötaiteen juuret ovat kiinteästi suomaisessa mielenmaisemassa. Ympäristötaiteessa ei kuitenkaan ole kysymys mistään paluusta puhtaaseen luontoon tai perinteiden juurille, vaan enemmänkin kulttuurintutkija Stuart Hallin esittämästä oivalluksesta, että kaikki uudet kulttuurin diskurssit aina sijaitsevat jossakin, ja että ne aina tulevat paikoista: Ne tulevat joltakin alueelta, jostakin historiasta, jostakin kielestä, jostakin kulttuuriperinteestä; ne saavat näistä hahmonsa. Näin myös suomalaisessa ympäristötaiteessa.

("They come from some area, some history, some language, some cultural tradition; it is from these they gain their shape.")